maanantai 19. huhtikuuta 2010

Partioviikko



Partioviikko on vuosittainen tapahtumaviikko. Silloin partio näkyy ja kuuluu tavallista enemmän kaikelle kansalle. Partioviikko on aina se viikko huhtikuussa, jolle Yrjönpäivä (23.4.) osuu. Partioviikolla esitellään partiotoimintaa ja pidetään partiolaisten omia juhlia. Partioviikko päättyy partiolaisten kirkkopyhään. Teiska-Partiossa perinteisesti annetaan lupauksia Yrjönpäivä juhlassa. Partioviikolla kävimme myös mummoja kahvittelemassa Iloisessa Iltapäivässä palvelutalossa. Esitettiin ohjelmaa, laulettiin ja lopuksi juotiin perinteiset pullakahvit. Mummot ja vaarit ainakin nauttivat tilaisuudesta. Usein partioviikolla järjestetään myös partioparaateja eri puolilla Suomea.
Hämeen Partiopiirin partioparaati järjestetään partioviikon päätteeksi 25.4. Tampereella. Juhla järjestetään Pyynikin urheilukentällä ja paraati marssitaan Hämeenpuistosta Koskipuistoon. Partioparaateja pidetään samana päivänä ainakin Helsingissä, Turussa ja Lappeenrannassa. Eli yhteenä kaupunkien kaduilla marssii ainakin 10 000 sinihuivia.

Tällä viikolla voit pitää huivia töissä, koulussa, muuten vaan tai jotain muuta partiotunnusta, esim. oman lippukuntasi pinssiä rintapielessä.

AINA VALMIS!


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti