tiistai 27. huhtikuuta 2010

Virkkausmaniaa taasen

Vappua odotellessa, luvattiin sadetta kun juuri kuuntelin tota Takalan Petriä. Että ihan normi Vappukeli-kosteeta sisällä ja ulkona nääs. Tänään olikin aikas lämmin kun mittari näytti vielä kuuden aikaan +14. Tuuli on jonkinmoinen ja hiekkapöly leijuu ilmassa. sipulit vaan ei tahdo millään tulla maasta. Kukkaa saa odottaa, en edes muita minkä värisiä narsisseja on tulossa, tulppaaneista puhumattakaan. Aika näyttää. Kasvihuone on vieläkin korjaamatta(voi voi!) Katoksen kalusteetkin on osin pressun alla, pitää varmaa huomenna vähän reipastua ja ottaa ne esiin ja  näyttää niille Tolu-rättiä ja siivota siellä muutenkin. Loput talvikamat koppiin ja linnunruokatelineet lähti jo sit, oravaperkele istu mökin katolla. Vähän se oli tyhmä kun kävi mökin pois ottamisen jälkeen kattomassa, että missä se ruoka on? Kävi vielä kaksi eri kertaa. Vähän dementikko.

Katselin käsityöblogeja ja etsiskelin vinkkejä virkkaukseen. Ajattelin aloittaa uuden torkkupeiton virkkaamisen, väreinä sininen ja vaaleanpunainen-roosa ja valkoinen. Eli sellainen kesävaalea, ehkä keinuun kun vedellään päivätirsoja. Tyynytkin olisi samanlaiset kivat, mutta aloitetaan peitosta. Katotaan nyt miten muijan käy. Huomenna pitää mennä lankakauppaan ja Novitat kehiin. Isoäidin neliöitä 100 kpl ja siinä se sit olis. Jos alkais laskea sitä aikaa sit huomisesta kun on langat hankittuna. Tänään siis vain suunnitellaan vasta. Täytyy kyllä sukeltaa ensin tonne lanka-arkkuuni josko olis sinistä ja pinkkiä lankaa tarjolla.


-sinistä ainakin löytyy ja valkoista, mutta eihän nää mihinkään riitä. Roosan eri värejä tarvitaan ja kirkkaampaa sinistä ja joitain kivoja muitakin...paljon...

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti