sunnuntai 18. syyskuuta 2011

Alkusyksyn päiviä näitä

Jostain kummasta syystä tänäänkin kätköiltiin.
Aamulla lähdettiin kirkonmenon aikoihin (kuulin kun kirkonkellon löivät).
Pirkkalassa pyörittiin tänään ja kilometrejä
tuli meinaan jalkoihin ja hyvä niin.
Ilma suosi meitä jälleen, ei vesitippaa tullut eikä hirvikärpäsiä
(ei ainakaan vielä ole löytynyt!)
Tässä kävi taas niin että sunnuntapäivällinen jäi nauttimatta kotona.
(Jääkaapissa odottaa paistivuoka valmiina mutta sen voi kai
syödä viikolla sitten)
Tänään ruokaa tarjoili Kotipizza.

Pärrinkoski, tämäkin löytyi Pirkkalan takametsistä, hieno paikka.
Luonto ei ollut kovin värikäs vaikka odotinkin hyviä kuvauspaikkoja.
Jotenkin likaisen nujuista oli, syksyn värejä ei oikein ollut.

Tähän rakennetaan Killon ohitustietä, niin meille selvisi.
Taitaa olla isot räjäytykset tulossa koska edessä vain paljasta kalliota.

Tältä mun monot näytti, kuraset ja märät - so what!

Kesä alkaa väistämättä olla ohi. Tänään vein etupihalta osan
kesäkukista, lähinnä petuniat jo roskiin. Pitäisi hankkia jotakin syksykukkaa
purkkiin ennen talven tuloa, joka tulee toivon mukaan paljon, paljon myöhemmin.
Nurmikko pitäisi vielä leikata kerran ja haravoida pois. Takapihalla keltainen alppikärhö
kukkii kovasti katoksen alla, se joka kukki alkukesästä, se on vähän
sekaisin, kukki viime vuonnakin kaksi kertaa. Pelargoniat ovat
kauniina kukassaan ja pitäisi viedä ne varastoon talveksi, ennenkuin
pakkanen panee ne. Ajattelin tehdä kokeilun tänä syksynä jotta nähdään onko ensi kesänä samat pelargoniat voimissaa, nyt kun varsinkin sain hienoja yksilöitä. Osa on ollut maassa ja ne pitäisi purkittaa vielä.
Kynttilöiden ja tuikkujen poltto on sitten jo aloitettu.



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti