perjantai 25. marraskuuta 2011

ÄOM


Perjantaina 25.11. vietetään kansainvälistä Älä osta mitään -päivää. Luonto-Liiton Suomessa organisoima päivä ottaa kantaa kulutuskulttuurimme kestämättömyyteen ympäristön ja ihmisten onnellisuuden näkökulmasta. Ihmisiä kannustetaan viettämään päivä ilman ostoksia. Samalla herätellään keskustelua siitä, millaisia vaihtoehtoja kulutuskulttuurille on olemassa.
Nyt joulun alla on hyvä pysähtyä miettimään, olisiko sosiaaliselta ja ekologiselta kannalta kestävämpää muistaa läheisiämme materian sijaan aineettomilla lahjoilla. Planeettamme väestö elää pahasti velaksi, sillä vuodessa ihmiset kuluttavat 1,5 maapallon verran luonnonvaroja. Maailman ylikulutuspäivää vietettiin jo syyskuun lopussa. Tuosta päivästä lähtien ihmiskunta on kuluttanut luonnonvaroja ja päästänyt ilmakehään hiilidioksidia enemmän kuin maapallo pystyy koko vuoden aikana tuottamaan ja sitomaan.





Ei kommentteja:

Lähetä kommentti