lauantai 14. tammikuuta 2012

Miehet jotka vihaavat naisia

Tänään näemme Miehet jotka vihaavat naisia -elokuvan 2. osan.
1. tuli viime lauantaina ja pakko on katsoa tämä toinenkin jakso, niin hyvä se oli ja jäi tosi jännään kohtaan. Vähän pelotti ja inhotti 1. osa mutta hyvin tehty ja juoni todella karmiva ja odottava. Tänään näemme lopun. Elokuva perustuu Larssonin kirjaan joka on oikeastaan trilogian 1. osa tästä ns. Millenium sarjasta.

Hieman taustaa:
Teoksen päähenkilö, toimittaja Mikael "Kalle" Blomkvist on tuomittu herjauksesta, ja hän tuntee olevansa Tukholmassa rasite toimittamalleen yhteiskunnalliselle ja kriittiselle lehdelle. Sukufirman entiseltä johtajalta Henrik Vangerilta hän saa tehtäväksi kirjoittaa Vangerin perheen sukuhistorian, mutta tosiasiassa Vanger haluaa hänen tutkivan tarkemmin veljentyttärensä Harrietin merkillistä katoamista elokuisena iltapäivänä 1966.
Blomkvist saa avukseen nuoren ja hiukan sopeutumattoman hakkerin Lisbeth Salanderin, jonka menneisyyteen tuntuu niin ikään mahtuvan arvoituksellisuutta. Vangerin perheen menneisyyteen kaivautuessaan he sotkeutuvat synkempään ja verisempään tarinaan kuin olisivat voineet kuvitellakaan. Mukana on natsimenneisyyttä, mahtisuvun sisäisiä ristiriitoja ja sukupuolten välisiä suhteita

Stieg Larsson (1954–2004) oli tukholmalainen toimittaja ja kirjailija. Hän kuoli äkillisesti vuonna 2004 sydänkohtaukseen ja jätti jälkeensä valmiit käsikirjoitukset romaanitrilogiaa varten. Miehet jotka vihaavat naisia on trilogian ensimmäinen osa; Larssonin kaunokirjallinen debyytti ja hänen kirjallinen joutsenlaulunsa

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti