lauantai 18. helmikuuta 2012

Liu lau laskiaista

Laskiaisen laskeudutaan paastoon tai aletaan laskemaan pääsiäiseen.

Suomessa, jossa laskiaisen aikaan on talvikeli, liittyy laskiaiseen myös mäen laskeminen esimerkiksi pulkilla. Perinteisesti pulkkamäessä huudettiin ”pitkiä pellavia, hienoa hamppua, nauriita kuin lautasia ja räätiköitä (lanttuja) kuin nurkanpäitä (hirrenpää nurkkasalvoksessa)”. Naapurin pellolle saatettiin toivoa tuppuroita ja tappuroita. Mitä kauemmas kelkka luisti, sitä pidempiä pellavia saatiin. Muiden uskomusten mukaan naisten tuli pitää hiuksiaan auki ja harjata niitä usein. Näin taattiin pellavista puhtaita, kuituisia, vaaleita ja kiiltäviä.
Ei muuta kuin harjat esiin, naiset.


Laskiaisunnuntain jälkeinen tiistai on laskiaistiistai. Tuolloin perinteisiä suomalaisia ruokia ovat hernekeitto ja laskiaispullat. Tavan taustalla on se, että katolisena aikana laskiaisen jälkeen ei syöty lihaa ennen pääsiäistä. Ennen paaston aloittamista tapana olikin syödä tavallista tuhdimmin. Laskiaistiistaina Suomessa on tavattu mennä myös pulkkamäkeen.
Laskiaiseen liitetään laskiaispulla, jossa on kermavaahto ja hilloa, mielellään vadelmahilloa, sanoo hän:) Matelimassa on ruattalaisten herkkua, kuten sanotaan, siitä emme siis perusta.  Yhtä asiaa ihmettelen, miksi koulussa oli lämmintä tai siis kuumaa maitoa laskiaspullien kanssa, en siis juonut sitä, ällöä sanoisin. Miksi, kysyn vaan??? Jotkun laittoivat pullan lautaselle ja kuuman maidon siihen rinnalle, ???? haloo miksi, en ole sitä ikinä ymmärtänyt, joku gourmee hetki vain?




Ei kommentteja:

Lähetä kommentti