lauantai 10. maaliskuuta 2012

Hyvä teko

Tämä lähti kaupasta mukaan, vesitiivis pakkaus. Sinne sopii pokkari kamerani hyvin ja kaulaan roikkumaan, ei tarvi pelätä räntäsadetta, sopii myös kännykälle. Maksoi kolmen euron paikkeilla, muistaakseni, Olsonilta. Ei ole siis hinnalla pilattu. Ohjeessa sanottiin ettei saa upottaa veteen, ei olisi tullut mieleenikään, mutta hyvä että on ohjeet  tosikoillekin.

Päivän hyvä teko oli kaksi jätesäkillistä vanhoja vaatteita, villahuopia, lakanoita yms. tavaraa Karjala keräykseen. Oltiin ekan paikalla kun 10 aloitettiin oltiin jo varttia aikaisemmin Rollikkahallilla. Hyvä että vanhainkoteihin ja lastenkoteihin saatiin vaatetta ja lämpimiä vilttejä. Toivotaan että keräys onnistui hyvin ja hätää kärsivät saivat avun ja mulle tuli vaatehuoneeseen iso tyhjä kolo, mille on todellista käyttöä. Vanhoista vaan ei tahdo raaskia luopua, mutta kyllä siellä Karjalan seuduilla varmaan on enempi tarve kun mun vaatehuoneen nurkka, jossa ne ovat monia vuosia maanneet.
Tiedän etteivät kaikki syty siihen asiaan että autetaan karjalaisia heimoja tuolla rajan takana, mutta niillä on kuitenkin niin kurjat olot vanhainkodeissa ja lastenkodeissa. Jos talvella on sisällä lämmintä +13 niin eihän se ole oikein, meillä on sentää päälle 20, joten kannattaa miettiä tarvitaanko siellä sitä villavilttiä joka on komerossa ollut 10 vuotta ja säästynyt koiperhosilta, eikö sitä kannata antaa heille jotka sitä tarvitsevat. Ja elämä on siellä muutenkin kurjaa, ruuasta ja lääkkeistä huutava pula, on se hyvä että on edes lämmin paita mitä päälleen laittaa. Tämä on minun mielipiteeni. Uskon että siellä ollaan onnellisia näistä vähäisistä lahjoituksista, tietävät että ne tulevat naapurista Suomesta ja ovat kunnon tavaraa. Meidän lahjoitukset olivat puhtaita ja ehjiä. Niillä vaan ei ollut meille enää tarvetta. Mukaan lähti vanhoja sukkia ja tumppuja ja pipoja, joita tulee aina vaan hankittua itselleen liikaa. Nyt niistä luovuttiin ilolla.

Pöllö pääsi näkyviin kun lumet sulaa, nytkin vesi tippuu solkenaan katon reunalta ja plussaa ainakin +5 kun kaupungilta palailtiin.

Rännit tippuu vai olisko että rännistä tippuu...

Olkkaariin Kodin1:stä tarjouksesta verhot, valkoiset - valoa kohti kuten Hieno  sanoisi.
Kevät tulee kohisten, talitintit ihan hulluina pönttönäyttelyssä metsän reunassa.
Siellä taitaa olla esittelyt menossa kun niin kiivaasti niitä tutkitaan.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti