lauantai 28. huhtikuuta 2012

Puutarhassa elämää

Puutarhassa alkaa olla elämää, scillat nousevat, narsissit alkavat kohta kukkia, hiukan raivasin niille tilaa eli keräilin kuivia pois kukkapenkeistä ja muutenkin siistin. Terassin lattia piti Tolulla pestä (ensimmäisen kerran) koska joku oli kulkenut kurasilla crocseilla niissä (?) Pakko pestä että sai maton lattiaan ihana tuoksu tuosta Tolusta aina tulee, ainakin tulee puhdas heti mieleen kun sen haistaa. Mutta kyllä sillä lähteekin ja luonnonmukainen (onko?)
Herra Naama se virnuilee aina vaan vuosi vuoden jälkeen ja talvesta selvinneenä.
Moni himoitsee tätä herraa mutta meillä se pysyy.

Kynttilöiden poltto nyt tauolla ja enkeli pääsi lyhtyyn kesälomailemaan.
Orvokit piristävät hiukan vielä tyhjää pihaa ennen kuin kasvusto pääsee käyntii.
Lämpöä nytkin +10 joten kiva ilma, eilen oli +15 ja auringossa varmaan kesäluvut, kuuma oli ensimmäisen kerran. Lumista ei tietoa. Järvi on vielä jäässä, mutta se äänteli jo pahaenteisesti tänään, suoraan sanoen paukkui, muuttunut kyllä tummemmaksi eli pian niistä päästä ja vapaa vesi virtaa.






Rautasammakot selvisivät hyvin talvesta, siksi niitä keräänkin, rauta ruostuu ihanasti ja sammakot ovat kivoja lammen vieressä.

Vielä vähän pihatöitä tänään ja roskien keräämistä.
Kohta lähden leffaan kaupungille.



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti