keskiviikko 24. lokakuuta 2012

YK PÄIVÄ

(kuvat netistä)
Kyllä syksyiset kuvat ovat ihania.
Tämäkin rautatie keltaisen metsän keskellä.

Punaista, vähän jouluinen tunnelma

Viikko alkoi työntäyteisesti sanan varsinaisessa merkityksessä.
Vettä tuli viikonloppuna mutta maanantai oli hienon aurinkoinen ja töiden jälkeen tehtiinkin 8 km sauvakävelylenkki.
Eilen toinen samanlainen ulkoilulenkki.
Tänään ei sitten kerkiä ulkoilemaan, kun on muuta ohjelmaa ja tarvii tämä ruumis lepopäivänkin. Uudet lenkkarit on vaan niin ihanat. Ei ole rakkoja eikä hiertymiä, ei paina mistään. Kannatti siis satsata kunnon kenkiin. Huonojalkaisen köyhän ei kannata pihistää kengissä, sillä perästä kuuluu (vai jaloista).

Ostin alkusyksystä ne uudet kaupunkimaiharit ja nyt kun ajattelin pitää niitä niin toisesta oli vetoketju rikki. En siis ollut kokeillut niitä oston jälkeen ja varsinkaan tätä vasenta kenkää en ollenkaan. No eilen vein kauppaan takaisin ja ihme ja kumma mulla oli kuittikin tallella. Myyjä oli ihmeen palveleva (vaikka odotin muuta). Antoi rahat kassasta käteen ja täytti vanhinkoilmoituksen, jonka kuittasin. Nyt taidan lähteä uudestaan kenkäkaupoille, nyt vielä kerkiää miettimään minkälaiset haluankaan.

Tänään:
YK:n peruskirja astui voimaan 24.10.1945, jota voidaan siis pitää YK:n syntymäpäivänä. YK:n päivä on vakiintunut liputuspäivä. Liputtakaa!
 
YK:n virallinen tunnus esittää maapalloa, jota ympäröi oliivipuun lehvistä sidottu rauhaa symboloiva seppele.
 
 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti