torstai 29. toukokuuta 2014

Helatorstaita vietellään

 Aronia aita kukkii parhaimmillaan ja on täynnä kukkia, kauniinnäköinen ja onneksi ei tuoksu, tuoksuja on muutenkin ilmassa. Saatiin vierestä omenapuu vanhus kaadettua moottorisahalla (kuollut jo sellainen) ja pistettiin palasiksi jotta voin ulkotulilla sitä poltella sitten. Tuli siistiä. Nurmikkokin leikattiin ja trimmerillä siistin samalla myös kunnan ojatkin - koska joudun niitä ikkunasta katselemaan (olkaa hyvä vaan kunnalla:)) Aloitettiin aamusta koska tiedettiin että sade tulee klo 10 ja niihän se tuli. Onneksi saatiin hommat tehtyä.
Suunniteltiin samalla ulkovaraston paikkaa ja eiköhän sekin löytynyt ja oltiin samaa mieltä. Nyt kun se vaan sais vielä pystyyn ja sitten onkin mietittävä maalin väriä! Kenen mielipide ratkaisee. Onko se talonvärinen vaaleansininen tai sitten olisi kiva punainen mökki ja vihreät ovet - siinä kun on pariovet edessä. Joku kiva kuiteskin, koska siitä tulee samalla mun puutarhavajani, ruohonleikkurin talli ja pyörätalli kesäisin ja ehkä halkovarasto talvella - kuka tietää mitä sen status tulee olemaan. 

 Omenapuun kukkia on satanut maahan, näyttivät ihan rakeilta.

Takapihalla kasvaa keskellä pihaa yksinäinen pihlaja joka on täydessä kukassa sekin. Ihana puu tuo pihlaja, tykkään kun se kasvaa tuossa. Tuolilla istuskelin kun oli helteet, siinä on mukava varjoapaikka. Linnut tykkäävät istuskella tuossa puussa.
Perunalaatikko muhii uunissa ja kohta syödään.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti