torstai 24. heinäkuuta 2014

Kuuma on

Kuumuus alkaa tympiä. Pitää istua viileässä pirtissä töiden jälkeen ja odottaa iltaa että PÄÄSEE ULOS, jotta lämpötila laskisi sen verran että vois ulkonakin olla ja kastella kukat. 16:00 pintaankin oli niin poltaavaa että luulin maailmanlopun tulleen, aurinko on tullut tosi lähelle, liian lähelle. Ei ole enää kivaa. Tulis nyt se sade ja raikastuis vähän. Vaatteitakaan ei voi enää vähentää, menee jo sitten laittomuuksiin ja en tiedä onko poliisin putkassa viileää - voi olla että onkin:)
Linnut ovat hyvin kotiutuneet ja juttelevat, tappelevat salaatista eli ihan terveitä ollaan. Hyvin ovat uuden häkin ottaneet kodikseen. Odottelen pilvistä päivää jotta voi viedä ne terassille haukkaamaan happea, ja kuuntelemaan muitakin lintuja. Eilenkin kun telkusta tuli lintujen ääniä niin nämä juttelivat kovasti takaisin.

 Istuttamani Fairy ruusu on alkanut kukkia, kauniin vaaleanpunainen, pieni kukka, todella nätti, juuri sellainen matala lajiltaan kuten odotinkin.


 Vuohenkelloja kuistin reunalla, jotain vanhaa perua, annoin kukkia, kauniita ovat mutta näillä lämpötiloilla kukinta vaan menee niin nopsaan ohi, viileillä olisi kestänyt enemmän aikaa.

Pelargoaniat tykkäävät kuumasta, ne vaan ovat kovin ryyppäämään vettä että litroja menee joka päivä.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti