maanantai 5. tammikuuta 2015

Mitä tapahtui vuonna 2014

 Tammikuussa oltiin juuri saatu muutettua siniseen taloon ja Loppiaisena viimeiset laatikot kotiutuivat tänne Paavonpolulle. Alkoi purkaminen ja remontti. Sauna laitettiin uusiksi kokonaan. Vessat remontoitiin ja keittiötä. Eteisen tapetoin ja maalasin ja makkaria myös
Helmikuussa kävin ystävänpäiväristeilyllä ja remontti keittiössä jatkui. Putkimiestä ja sähkömiestä ramppasi. Bauhasissa melkein asuttiin!
Tammikuussa oli 20 pakkasiakin, tarkistin vanhoista teksteistä.
Helmikuussa katkoin oksia pensaista ja näin omenapuussa silmuja (joka osoittautuikin päärynäpuuksi)!
Maaliskuussa on varmaan ollut lämmin (en muista!) mutta olin nautiskelut laskiaspullakahvit ulkona!
Samoin maalasin tuulikaapin ja tein sinne lintuja samoin kuin laatoitin lattian.
Tuunasin tuoleja, hyllyjä ja tehtiin linnunpönttöjä.
Huhtikuussa asennettiin ilmalämpöpumppu ja ostettiin ekat orvokit purkkiin.
Vietettiin pääsiäistä, tehtiin istutuspöytä ulos. Ulkona oli niin lämmin että tehtiin ulkohommia T-paidoissa, koottiin uusi Weber grilli.
 Toukokuussa kuskattiin multasäkkejä ja taimia. Tehtiin istutuslaatikot ja kylvettiin ekat omat porkkanat ja salaatit, hankittiin paljon kesäkukkia. Vietimme vuotuinen  äitienpäivälounas, aloitin puutarhavihkon pitämisen. 
Kesäkuussa oltiin suunnistuskisoissa talkoolaisina, maalattiin tuoleja, vietettiin Jussia. Löysin takapihalta tammen! 
Heinäkuussa meille muutti  4 undulaattia.
Elokuussa ulkovaja vihdoin koottiin takapihalle ja se sai maalipinnan samalla, (poro väriltään).
Syyskuussa kävin auringonkukkapellossa, ostettiin krysanteemeja kesäkukkien tilalle, maalasin astiakaapin turkoosiksi. Kävimme Valamossa kesälomareissussa ja pidettiin ulkovajan tuparit. Lokakuussa hankittiin lopulta vaatekaapit makkariin. Vietettiin halloweenia ja valmistauduttiin muutenkin talven tuloon, hankittiin halkoja jne.
Marraskuussa tehtiin havu- ja kanervaistutuksia ruukkuihin ja aloitettiin lintujen talviruokinta, hankittiin uusia ruokinta astioita. Aloitettiin tunnelmavalojen laittaminen kotiin. Joulukuussa oltiin jo joulutunnelmissa täysin, joulua tuli koko ajan lisää sisälle että ulos. Uusia ulkovaloja laitettiin ja kynttilälyhtyjä ympäri taloa. Sinisessä talossa vietettiin ensimmäistä joulua.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti