tiistai 7. huhtikuuta 2015

Se on ohi

 Pääsiäinen on sitten vietetty ja viimeiset puputkin päätyivät herkkusuihin. Koristeet on pakattu laatikkoon ensi vuotta odottamaan ja virpomisvitsat kompostoitu. Tänään onkin aikaa siivoilla ja keräillä kun on muutama lomapäivä vielä pitämättä. Perjantaiksi pitää raahautua työpaikalle, lomaa kun ei riittänyt sinne saakka, sellainen pehmeä lasku että yksi työpäivä/viikko. Seuraavaa lomaa voikin jo alkaa odottelemaan, se on toukokuun alussa.

 Eilen valmistui pönttöuuni nukketaloon, ihan perinteistä mallia

 Näistä tarvikkeista se syntyi, aika yksinkertaista. Maalihan se on joka kaiken peittää.
Uunin luukut siis tein huokoisesta istutusasiasta joka taipuu hyvin pyöreään kylkeen, uunin nappulat kukkanappeja ja tuhkaluukku napista sekin, valmis hantaakin siinä oli - siis napissa.
Tässä vähän yksityiskohtia.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti