lauantai 2. tammikuuta 2016

Mitä viime vuonna tapahtui?

 Tammikuussa oli lunta, ihan tippui katoltakin.
Unduilla oli punkkeja.
Helmikuu
Uusi Herkules aloitti meillä.
Valamossa lumikengillä.
Uudessa Kangasala-talossa konsertissa.
Maaliskuu
 Seinä maalattiin turkoosiksi.
Ensimmäiset orvokit istutettiin.
Pääsiäisistutukset tehtiin.
Huhtikuu
 Pääsiäinen tuli.
Pensasaita leikattiin.
Uusi pizzakivi.
Puro sulana.
 Toukokuu
 Marenkeja.
Pyykit ekaa kertaa ulkona.
Alkukesän istutukset tehtiin.
Terassi sai valkoisen värin.

 Kesäkuu
Retkipäivä Sastamalan kirjallisuuspäivänä.
Niityllä kukkii.
Kesän satoa nautitaan.
Punainen ampparipesä.

Heinäkuu
Uudet ruusut kukkivat.
Uusia tyynyjä sohvalle.
Kesäteatterissa Komediateatterissa.
Maissit ja kurkut tuottavat satoa.

 Elokuu
Mansikkasatoa pakkaseen.
Hääpäivän kääretorttu.
Tallinnan matkalla.
Puutarhatuoli arpajaisvoittona.
Penkki sai sinisen värin.
Mehumaijan osto ja sille käyttöä.
Uusi silppuri tuli taloon.
 Syyskuu
Kanervat hankittu.
Puukatos valmistui.
Metsässä.
Grillikatos nousee ja valmistuu.
Uusia havuistutuksia.
 Lokakuu
Chilisatoa kuivataan.
Halloweenia juhlittiin.
Ensimmäiset syyspakkaset.
 
Marraskuu
Uusia tuikkukippoja
Isäinpäiväkakku
Salmiakkisukat valmistuvat.
Ensilumi, josta nautittiin vähän aikaa.
Joulukuu
Tähti on syttynyt.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti